Tarinoita Kiinasta..

Ensimmäiset ruokailut

11.06.2006 14.02 - matkustus 

Eilen käytiin ekan kerran syömässä ja valittiin varmuudella hotellin oma ravintola lounaskohteeksi. Loppupeleissä tämä nyt oli suhteellisen heikko valinta koska oli aikamoinen floppi koko juttu :o).

Alotettiin teellä mikä tuli suorastaan väkisin ja sen jälkeen hiukan alkupalaa ja vielä sekaan pari puolikasta sorsaa tjsp.. Tee oli ihan hyvää ja alkupalatkin maistui maukkailta. Pääruokaa odotellessa alkoi alkuruoka ja tee täyttää vatsaa hiljakseen, hyvä niin koska itse pääruokaa ei pahemmin näkynyt. 30min odottelun jälkeen oltiin tilaamassa uudestaan, niin tarjoilija kertoi 'sorsan' tulon kestävän pitkään ja kysyi, että halutaanko tilata jotain muuta. Noh, päätettiin sitten kuitenkin odottaa ja kerrottiin tämä myös tarjoilijalle. Jossain vaiheessa sitten lähtettiin Alexille tevi ja naureskeltiin asiaa, Alexi sitten osasi kertoa ettei uunit ole päällä kuin vasta noin 17:00 jälkeen joten ei kannata 'sorsia' tilailla aiemmin, tarjoilijat joko ei osaa tai ei kehtaa tulla kertomaan asiasta. Eli siis lasku ja takaisin huoneeseen päikkäreille..

Päikkärien jälkeen sitten kylille taas etsimään uutta paikkaa ruokailulle ja löytyikin kivan oloinen seafood paikka jossa saatiin ite valita taskuravut joita tilattiin ja tarjoilija tajusi ettei olla ihan kartalla koko hommassa, niin alkoi ehdottelemaan kaikkea muuta sekaan. Ei siis ollut ihan hallussa, että joka ruokalaji pitää tilata erikseen, mutta onneksi jo tokalla kerralla tämäkin tajuttiin. Loppupeleissä syötiin taskurapuja, nautaa, jotain vihreetä, nuudeleita ja jotain valkoisia systeemejä jossain kermaisen oloisessa kastikkeessa :). HYVÄÄ OLI!!! ja hintakaan ollut kuin huimat 24€ sisältäen litran olutta ruokajuomaksi.

Kommentoi

Kommentit

Alexi (anon, 11.06.2006 14.37)

No hyvä että olette saaneet syödäksenne. Tosta 24€ vaan, etä se on aikas paljon(1/4 tavallisen duunarin kuukausipalkasta, eli ei ihan kansanravintola). tosin noi merenelävät on monesti vähän kalliimpia. Paikka taisi olla kuitenkin varsin tasokas, tai siis ainakin hyvää keskiluokkaa. Tuskin toi summa teidän budjettia kaataa eli nauttikaa pojat hyvästä ruoasta. Minä vaan turhia kommentoin :)... Niin puhelimesta loppu sitten muuten virta, enkä pääse sitä ennen maanantai-iltaa lataamaan... eli siihen Armin numeroon sitten kysymyksiä jos ongelmia ilmenee... Hyvin teillä tuntuu menevän

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu