Tarinoita Kiinasta..

Guangzhou

13.06.2006 15.42 - matkustus 

No niin ensimmäinen ilta Guangzhoussa ei ollut ihan semmoinen kuin odotettiin. Ilta alkoi kun mentiin taksiin ja kuski taas ymmärtänyt mihin halutaan, niin jouduttiin sitten neuvomaan ajoreitit matkalla, ainakaan ei tultu huijatuksi :). Perille kun päästiin, niin yökerhohan oli kiinni ja toista ei siitä läheltä löytynyt. Päädyttiin sitten vaan menemään kunnon illalliselle ja sehän me saatiin, pöytä koreeksi reilun tunnin session kaupasta pari olutta ja hotellille takaisin.

Ilta meni meni korttia lätkiessä ja kuitenkin sen verran myöhään, että hiukan oli väsy seuraavana päivänä. Eli kuten funk jo vähän aavistelikin, niin vähän oltiin väsyjä. Hyvien unien jälkeen kuitenkin päätettiin alkaa selvittämään miten sinne honkkariin pääsee. Vastapäätä oli juna-asema, mutta sinne päästyä selvisi ettei sieltä junia lähde kyseiseen suuntaan. Seuraavat kaksi paikkaa oli sitten bussiasemia ja ei niistäkään päässyt ja ohjeet oli taas puoliksi kiinaan ja puoliksi jotain englantia mitä ei kumpikaan osattu. Hiukan selvitystä ja kartan hankinnan jälkeen ei kuitenkaan enään ollut ongelmia. Samalla sitten selvisi missä se oikeaoikea keskusta on ja mistä sitä yöelämääkin löytää. Päätettiin siinä sitten samalla jos menisi sinne ilalla syömään ja katsomaan hetken mimmoista meno on.

Pilvepiirtäjät siis löyty vihdoin ja niin myös kaikki hieno ja kallis alue. Käytiin jossain macaoleaisessa paikassa ilallisella ja taas kerran saatiin pöoytä niin täyteen ruokaa, että paha olo tuli jo katselusta. Tilattiin siinä samalla pullo sakea ja yllätys oli aikamoinen, kun saatiin 720ml pullo pöytään semmoisenaan. Hiljakseen se ruoka siitä kuitenkin hupeni ja juomat myös, perään käytiin vielä yhdessä yökerhossa (Gipsy King) ja sitten vielä katsomassa hiukan fudista(Australia-Japani) joka oli myös aika kokemus. Kiinalaiset oli aivan onnesta soikeena aina kun aussit teki maalin ja melu oli yllättävän kova vaikka ei paikalla kauheen montaa ihmistä ollut.

Lopuksi vielä taksilla hotelliin suht ajoissa jotta aamulla jaksaa lähteä junailemaan.

Kommentoi

Lisää kommentti

Nimi:
Email:
Kotisivu:
Kotisivu:
Kommentti:

Kommentit

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu